maanantai 27. toukokuuta 2013

They share a look in silence and everything is understood

Teimme messuosaston johon halusimme luoda värikkään ja raikkaan ilmeen, sillä monilla on turhan negatiivinen kuvitelma erilaisista sosiaalitoimista, joten mielestämme on hyvä tuoda ihmisille pirteämpi kuvitelma Varhais-Suomen sijaishuoltoyksiköstä. Takaseinällä olevan julisteen avulla halusimme tuoda ihmisille ilmi, että erilaisena tukena erilaisille perheille voi toimia ympäri vuoden. On tärkeää, että perhetyön avainsanat ovat näkyvillä ihmisille, jonka takia halusimme niiden olevan julisteessa, joka varmasti kiinnittää tässä messuosastossa eniten ihmisten huomion. Julisteen kuvat tulevat vaihtumaan mikäli meidän työmme valitaan edustamaan teidän toimintaanne, mutta idea pysyy silti julisteessa samana. Kuvat tullaan silloin joko ottamaan itse, tai ostamaan kuvapankista.

Messuosastomme on myös rento, jonne meidän mielestämme asiakkaiden on helppoa ja luontevaa tulla käymään. Lyhyempi seinä on maalattu oranssiksi ja suunnittelimme, että siihen saisi kiinnitettyä tilastotietoja sopivalla värillä, eli vaikka valkoisella. Otsalautaan tulisi joko mustalla tai oranssilla kiinnitettyä teksti "Varhais-Suomen sijaishuoltoyksikkö". Lattialla näkyy oranssi, pörrömatto, jonka alle voi kuitenkin halutessa laittaa myös omistamanne harmaan maton. Erilaiset esitteet suunnittelimme pistävämme pyöreille tasoille, jotka tulevat olemaan messuosaston vasemmalla reunalla. Toiminnaksi olemme suunnitelleet ainakin sen, että ihmisillä olisi mahdollisuus täyttää testi joka testaa soveltuvuutta sijaisperheeksi. Tätä mainostaisi kyltti messuosaston edessä. Kyltin takana tulisi olemaan joku tätä aihetta käsittelevä kuva, jotta messuosaston vasemmalta puolelta tulevat ihmiset kiinnostuisivat ja ymmärtäisivät messuosastonne aiheen. Etupuolen teksti tulee muuttumaan ja se voi olla väriltään musta, valkoinen tai sekäettä.

Jutta & Johanna, VI12

Messuosasto suunnitelma



Unelma



Messuosastosuunnitelman tarkoituksena on herättää tunteita ja saada ohikulkija pysähtymään.
 
Osastolla on 2 suurkuvatulostekankaalla vuorattua seinää. Suuremmalla messuseinällä on kuva esimerkkitytöstä, jolla on kokemusta lyhytaikaisista sijoituksista. Pienen tytön suuri unelma on löytää pysyvä koti ja ihmissuhteet. Kuva on ostettavissa kuvapankista.
 
Toisella messuseinällä tuodaan esille Ajoissa kotiin-kampanja ja nettisivut josta löytää lisätietoa sijaisvanhemmuudesta. Seinien yläosassa kulkee tekstibanneri, jossa kerrotaan perhehoidon eri muodoista. 
 

Messuosastosuunnitelma Noora, Milla ja Henna

 
 
Osastomme ideana on rento ja helposti lähestyttävä kulmaus. Helposti lähestyttävän siitä tekee värikäs kuvakollaasi lapsista ja rennon nurkkauksesta tekee värikkäät ja mukavat rahit. Kulmauksen ollessa mukavuuden haluinen, on ihmisten helpompi tulla kysymään aiheeseen liittyviä kysymyksiä.
MESSUOSASTO MEITIN






Messuosasto Jonna ja Hanna

Halusimme tehdä messuosastoon kuvan jossa on asennetta, jotta se vatoaisi nuoriin.
Eri vaihtoehtoja.

Messuosastosuunnitelma Marjaana, Carla ja Krista

Oma suunnitelmamme kulmakiviä ovat kodinomaisuus, arvot, viestin selkeys ja lähestyttävyys. Ajatuksenamme on se että ohikulkija pysähtyy katsomaan tunteita herättäviä kuvia messuosaston seinällä, ja  hän pystyy lukemaan heti mitä osastolla haetaan, ja että hänelle herää kiinnostus kuulla lisää.

Käytännössä osastolla on 2 suurkuvatulostekankaalla (kestäviä ja uudelleen käytettäviä)vuorattua seinää. Ison seinän kankaassa on tunteita herättävä kuvakollaasi (kuvat ostettu kuvapankista), jossa menee 2 tekstibanneria tekstillä: Kesäperhe tukiperhe Sijaisperhe lomaperhe Kriisiperhe. Pienemmän seinän kankaassa on tietokoneella tehty seinä jossa kulkee pyykkinaru. Narusta roikkuu pyykkipojilla A4 kokoisia lappuja jossa lukee arvot: Koti Turva Perhe Hoiva Lämpö Tuki Huolenpito. Samat sanat toistuvat alaosassa olevassa tekstibannerissa. Lappujen välissä olevat sukat ja nalle viestivät kodin arjesta.

Itse osastolle ajattelimme pöytäryhmää taittotuoleilla (ja pehmusteilla), ja räsymattoja joko messumaton päälle tai tilalle. Pöydän päällä voisi olla nätti pöytäliina, ehkä kukkia maljakossa, ja tarjolla kahvia/teetä + valmiita minikorvapuusteja (esim bågen-merkkisiä). Tarjoilulla houkuteltaisiin vierailijoita jäämään kahvittelemaan samalla kun te kerrotte toiminnastanne. Lisäksi lehtikorissa voisi olla jaossa teidän lehtiänne. Räsymatot ja pullat toisivat mukavan kodinhenkisen tunnelman, ja samalla osaston jota on helppo lähestyä.

Messuosasto mittasuhdeihmisellä (nainen 165cm)

Isomman messuseinän (3mx2.20m) suurkuvatuloste. Tekstit toistuvat myös alabannerissa.

Pienemmän messuseinän (2mx2.20m) suurkuvatuloste. Lappujen arvot toistuvat myös alabannerissa.

Tässä ehdotukset osaston kalusteista.


Suunnitelman takana: Carla, Marjaana ja Krista.